Alussa...

Me kaikki näimme datan potentiaalin paremman päätöksenteon mahdollistajana. Yrityksissä data oli kuitenkin usein piilossa ja eriytettynä siiloihin.

Vääjäämätön kehityskulku oli kohti datan täydellistä keskittämistä.

Viemällä yrityksen kaiken data yhteen paikkaan luotaisiin avaimet nopeampaan ja informoidumpaan päätöksentekoon.

Lupauksen ja todellisuuden välille muodostui kuitenkin suuri kuilu.

Lukuisia ongelmia nousi keskittämisprosessissa esiin. Se oli kallista sekä vaikeaa, ja lisäksi 1. ja 3. osapuolen datan yhdistäminen nostatti huolen kuluttajien yksityisyydensuojasta.

Ajan kuluessa toinen laajamittainen muutos tapahtui.

Muutamat alan isot toimijat nousivat huipulle ja loivat datalle joukon "aidattuja puutarhoja".

Datan ollessa kerran helposti saatavilla ja siirrettävissä,

oli se nyt näiden muutaman yrityksen hallinnassa. Nämä eivät antaneet markkinoijille mahdollisuutta yhdistellä "aidatuista puutarhoista" keräämäänsä dataa.

Datan keskittämisen konsepti koettiin nyt epätäydellisenä ja tehottomana ratkaisuna laadukkaan analytiikan näkökulmasta.

Joten me loimme analyyttisen hyödykkeen konseptin.

Lyhytnäköisen datan keskittämisen sijaan, loimme sarjan sääntöjä ja datayhteyksiä, jotka antoivat meille mahdollisuuden jatkuvasti analysoida ja yhdistää dataa "aidattujen puutarhojen" välillä.

Nyt käytämme aikamme ymmärryksen luomiseen,

emmekä laajan ja hyödyttömän datan läpikäymiseen.

Jos sinua neuvotaan lyhytnäköisesti keskittämään kaikki datasi, niin kysy miksi.

Jos et pidä saamastasi vastauksesta, niin haluaisimme mielellämme keskustella ja kertoa oman näkemyksemme.